Mmmm! Näiden ihanien muffinien ohje on peräisin Helsingin Työväenopiston Cupcakes and cake pops -kurssilta, jolle osallistuin viime viikolla. Opettajana toimi Janni Vanhanen, jonka kurssille olen osallistunut samaan aikaan viime vuonna suklaakonvehtien ja makeisten merkeissä. Reseptit olivat tälläkin kertaa maukkaita, ja päivittelen niitä blogiin pikkuhiljaa.

Näitä muffineita ajattelin valmistaa joulupöytään, sillä niiden maku oli jotenkin jouluinen. Lisähöysteeksi sopinee ohjeesta poiketen hyvin kardemumma, kaneli sekä raastettu appelsiininkuori, joka tuo mukavasti mieleen englantilaisen hedelmäkakun.

En ole käsistäni järjettömän kätevä, joten todennäköisesti säästän itseäni ja valmistan muffinien sijaan kakun. Päälle tuleva joulukranssi on todella näyttävän näköinen, mutta jos laiskottaa, senkin voi jättää pois ja levittää tai pursottaa päälle pelkkää värjäämätöntä kreemiä. Maku on joka tapauksessa sama, vaikkei ulkoasu olekaan yhtä vaikuttava! Kranssilla teet kuitenkin vaikutuksen herkuttelijoihin, jos jaksat nähdä vaivaa

Ohje (n. 12 muffinia):
2 luomukananmunaa
1 ¾ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 ½ tl leivinjauhetta
2 ½ dl vehnäjauhoja
50 g sulatettua margariinia
¾ dl maitoa
200 g puolukoita

Vaniljakreemi:
50 g voita
2 rkl maitoa
1 ½ tl vaniljasokeria
250 g tomusokeria
vihreää pasta- tai elintarvikeväriä

Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoja muna-sokerivaahtoon vuorotellen margariinisulan ja maidon kanssa. Sekoita taikinaan lopuksi puolukat.

Täytä muffinivuoat taikinalla jättäen niihin kohoamisvaraa. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Valmista kreemi: Vatkaa puolet siivilöidystä tomusokerista ja muut kreemin ainekset tasaiseksi sähkövatkaimella (tähän voi kulua aikaa muutama minuutti). Lisää loput tomusokerista siivilän läpi muutamassa erässä ja vatkaa aina välissä tasaiseksi.

Levitä veitsellä kuppikakkujen pintaan ohut, tasainen kerros kreemiä. Värjää loput kreemistä vihreäksi ja laita pursotinpussiin, jossa on pieni lehtitylla tai leikkaa pussin pää lehtityllan muotoiseksi saksilla.

Pursota joulukranssi muffinien ympärille ja koristele sokerihelmillä.