Nämä pikkupiirakat ovat melko juhlavia tarjottavia illalliskutsuilla. Valmistaminen on yllättävän helppoa ja nopeaa, mutta filotaikina kannattaa ottaa sulamaan ajoissa, pakkauksen ohjeen mukaan. Huono puoli tässä ohjeessa on, että filotaikinaa myydään isossa pakkauksessa, jonka hinta on n. 5-6 euroa. Koko taikina täytyy sulattaa kerralla, joten jos et keksi piiraiden lisäksi taikinalle muuta käyttöä, joudut heittämään lopun taikinasta roskikseen. Piiraiden resepti löytyi Stockan kanta-asiakaslehdestä.

Ohje (neljä piirasta):
3 arkkia filotaikinaa
1 dl voisulaa
4 rkl viikunahilloa
160g vuohenjuustoa
2 tuoretta viikunaa
1 oksa rosmariinia

Leikkaa filotaikinasta 16 kpl 10X10cm neliöitä. Voitele taikinaneliöt voisulalla ja pinoa päällekkäin neljä arkkia paistosta kohden. Asettele taikina pieniin folio- tai muffinsivuokiin. Lusikoi taikinalle viikunahilloa, lisää murennettu vuohenjuusto ja lohkotut viikunat. Jätä taikinan reunat roikkumaan vuoan ulkopuolelle. Ripottele päälle rosmariinia ja paista uunissa 200 asteessa 10-15 min. Anna jäähtyä 5-10 minuuttia, irrota vuoista ja tarjoile.

Filotaikinan kanssa kannattaa olla tarkkana ja noudattaa pakkauksen sulatusohjeita. Kun taikinan ottaa pois muovin sisältä ja levittää pöydälle, se kuivuu hyvin nopeasti. Se kannattaa siis leikata neliöiksi heti ja voidella neliöt samantien voisulalla. En itse eritellyt arkkinipusta kolmea arkkia erilleen vaan leikkasin koko nipusta riittävän määrän neliöitä, koska ylimääräinen arkkikasa oli menossa roskikseen. En myöskään voidellut jokaista neliötä erikseen vaan suunnilleen joka toisen neliön. Nippu tuntui tuostakin määrästä tulevan riittävän rasvaiseksi.

Piiraat olivat kyllä ihan maukkaita ja näyttävän näköisiä, mutta täytyy todeta, että pidän vuohenjuuston ja viikunahillon yhdistelmästä enemmän hieman yksinkertaisemmassa muodossa. Vuohenjuustoa ja viikunahilloa voi nimittäin tarjoilla myös siten, että vuohenjuustopötkö leikataan kiekoiksi, kiekot pyöritellään vehnäjauhoissa ja paistetaan ruskeiksi paistinpannulla ja tarjoillaan viikunahillon kera esimerkiksi alkupalana. Helppoa, nopeaa ja erittäin hyvää!