Etelä-Ranskan keittiö pursuaa tuoreita vihanneksia ja kalaa, ja sopii niin hyvin kala-kasvissyöjälle loistavasti. Keittiö on saanut paljon vaikutteita Italiasta, ja erityisesti rajan tuntumassa ravintoloiden listoilta löytyy paljon muun muassa tuorepastaa, gnochheja ja pitsaa sekä jälkiruokana tiramisua ja panna cottaa. Toki myös ranskalainen keittiö on edustettuna mm. ratatouillen (kasvishöystö), täytettyjen kasvisten, soccan (kikherne-lettu), Nizzan salaatin, bouillabaissen (kalakeitto) ja crème brûléen muodossa. Ruuat saavat makua provencen yrttisekoituksesta, joka sisältää muun muassa rosmariinia, rakuunaa, salviaa ja meiramia.


Panna cottaa mansikkasoseella


Kalaa tomaattikastikkeessa

Nizzan erikoisuuksia ovat pissaladière-piirakka, joka sisältää sipulia, oliiveita ja anjoviksia, Nizzan salaatti eli paikallinen tonnikalasalaatti sekä socca, kikherneistä valmistettu lettu, joka on edullinen ja hyvä lounasvaihtoehto.


Ratatouille

Juustot kuuluvat luonnollisesti olennaisena osana ranskalaiseen ruokakulttuuriin. Useissa baareissa on tarjolla juustolautanen, jonka voi nauttia viinilasillisen kera alkupalaksi ennen illallista. Juustoja kannattaa ehdottomasti maistella myös piknikillä – hae valintatiskiltä haluamiasi juustoja ja kipaise hakemassa paikallisesta boulangerie-patisseriesta eli leipomosta tuore patonki matkaasi!

Ainakin Côte d'Azurin alueella ja Nizzassa paikalliset roséviinit näyttivät olevan paikallisten suosiossa – niitä nautittiin ravintoloissa niin kala- kuin liharuokien kanssa. Rosé olikin huomattavasti maukkaampaa kuin paikallinen valkoviini, joten suosittelen sitä ruokajuomaksi ruuasta riippumatta. Suomalaiseen hintatasoon nähden viinit ovat edukkaita – halvimmillaan 0,75 l pullo irtosi ravintolasta alle yhdeksällä eurolla. Nizzassa monet baarit tarjoavat myös ihanaa sangriaa, jota on saatavilla niin valko-, puna- kuin roséviinistäkin. Oma suosikkini on punaviinisangria, jonka maku on ihanan voimakas.

Ranskalaiset harrastavat patonkeja. Patongit haetaan lähimmästä leipomosta ja niitä syödään paljon. Lounaaksi täytettyä patonkia, illallisen kylkiäisenä patonkiviipaleita... Ravintoloissa ruuan kylkeen tuodaan aina korillinen patonkiviipaleita, ja kori vaihdetaan uuteen aina, kun edellinen on syöty tyhjäksi. Täytetty patonki on matkailijallekin hyvä ja edullinen lounasvaihtoehto, joskaan itse en jaksa syödä patonkilounaita koko lomaviikon ajan. Patongit saattavat olla paikasta riippuen simppeleitä, esimerkiksi juustopatongin täytteenä ei välttämättä ole muuta kuin juustoa. Kahviloissa on patonkien lisäksi tarjolla yleensä myös panineja eli pariloituja leipiä, jotka monesti ovat ainakin omasta mielestäni maukkaampia kuin patongit.

Matkailijan ei kannata unohtaa leipomoiden herkkuhyllyjä, jotka notkuvat ihania piiraita, tuoreita croisantteja, pain au chocolat -leipiä, briosseja, suolaisia quicheitä jne. Ranskalaiset ovat herkkusuita, joten leipomon löytäminen ei yleensä ole vaikeaa, ja pienemmistäkin kylistä löytyy yleensä vähintään yksi leipomo. Omia suosikkejani makeista herkuista ovat muun muassa voitaikinasta leivotut omenapiiraat, pienet tartaletit (mm. suklaa, omena, sitruuna), sitruuna-marenkipiirakka sekä briossit. Myös lehtitaikinasta leivotut suklaakierteet ovat ihania.


Sitruuna-marenkipiirakka

Italialaisen keittiön vaikutus näkyy myös jäätelötarjonnassa. Esimerkiksi Nizzan vanhan kaupungin kujat ovat täynnä jäätelökioskeja, joissa myydään paikan päällä valmistettua kermaista jäätelöä lukemattomin makuvaihtoehdoin. Hinnat eivät valitettavasti ole yhtä edulliset kuin Italian puolella, mutta panostus kannattaa – jäätelöt ovat aivan eri luokkaa kuin suomalaiseen makuun tehdyt Valion ym. teollisen mauttomat jäätelöt, joista vaniljan tai suklaan makua saa hakemalla hakea.

Tuliaisiksi Etelä-Ranskasta kannattaa tuoda paikallista roséviiniä, rouillea eli ruostetta, joka sisältää majoneesia ja paprikaa, ja jota levitetään leivän päälle, mustista tai vihreistä oliiveista valmistettua tapenadea, jota nautitaan esimerkiksi paahdettujen patonkiviipaleiden kanssa, oliiveita, juustoja tai täyteläistä vinegretteä, jonka marja/hedelmäpitoisuus on niinkin suuri kuin 40%. Vinegrettejä löytyy eri makuvaihtoehtoja, esimerkiksi vadelmaa ja viikunaa, ja se maistuu ihanasti tuoreen salaatin ja vaikkapa vuohenjuuston kera. Tuliaiset löytyvät edullisimmin suurten tavaratalojen (esim. Monoprix, Galeries Lafayette) ja ruokakauppojen hyllyiltä. Niitä on toki saatavilla myös pienissä herkkuliikkeissä. Nizzassa Monoprix'n herkkuosasto on omaa luokkaansa ja sieltä saa mukaan myös herkut piknikille (os. 42 av Jean Médecin).