Syksyinen hemmottelureissu Tallinnaan suuntautui shoppailun ja hoitojen lisäksi pitkälti vanhan kaupungin Vene-kadulle, joka on kaupungin tunnettu ravintolakatu. Vene-kadulla sijaitsevat muun muassa Ravintola Ribe sekä Tallinnan ehdoton suosikkini Chocolaterie Pierre.

Olematu Rüütel

Kaavasta poiketen illastimme ensimmäisenä Olematu Rüütel –ravintolassa, joka sijaitsee vanhan kaupungin syrjäkujilla osoitteessa Kiriku poik 4a. Miljöö oli viehättävä ja ravintolassa oli lähinnä paikallisia viettämässä iltaa. Palvelu oli erinomaista, mutta ikävä kyllä ruuat eivät. Tänne olisin muuten mieluusti tullut uudestaankin.

Alkuruuat olivat ”ihan jees”. Tomaattikeittoni ei ollut yhtä hyvää, kuin perinteinen italialainen, kermainen tomaattikeitto. Se näytti tomaattimurskasta valmistetulta ja kerman sijasta mausteena oli käytetty ilmeisesti jalopenoa tai jotain muuta tulista. Keitto lämmitti mukavasti kylmänä syysiltana, mutta ei aiheuttanut sen suurempia väristyksiä.

Pääruoka oli pettymys. Seurueestamme kaksi tilasi samaa kalaa, meriahventa valkosipuliperunoiden kera. Perunat olivat hyviä, kalaa epäilimme makunsa puolesta pilaantuneeksi, joten se jäi molemmilta syömättä. Tarjoilija huomasi, että pöydässämme ei ollut kaikki kunnossa, joten meille valmistettiin uudet annokset. Kala maistui edelleen lähes samalta, joten se jäi toisellakin kierroksella lautaselle. Hyvityksenä koko seurueelle tuotiin (pyytämättä) ilmaiset jälkiruuat, Vana Tallinn parfait’t, jotka olivat ihanan kermaisia.

 Illallisen jälkeen löysimme yläkerrasta ns. viinikellarin, jossa on mahdollisuus maistella paikallisia viinejä kohtuuhintaan. Viinit olivat hyviä - suosittelen paikkaa siis lämpimästi viinin maisteluun ja seurusteluun.

Ribe

Vene-kadun Ribe ei jättänyt tälläkään kertaa kylmäksi. Laskun tilaamisesta miinusta – jouduimme odottamaan laskua ja maksamista yhteensä puoli tuntia. Odotusaika ei selittynyt tarjoilijoiden kiireellä, koska nämä pitivät torikokousta keittiön oven edessä.

Alkuruuaksi tilattu salaatti marinoitujen kirsikkatomaattien ja Grana Padano –juuston kera oli maistuva. Maut olivat kohdillaan, juusto täydensi hyvin salaatin marinadia.

Talon tarjoama väliruoka: greippisorbettia

Pääruuaksi tilasin ruijanpallasta vaniljakastikkeen kera. Olisin jättänyt väliin, jos sanakirja olisi ollut mukana – ruokalista oli englanniksi eikä kukaan seurueestamme tiennyt, mikä halibut on suomeksi. Halibut eli ruijanpallas on nimittäin erittäin uhanalainen kalalaji. Annos oli kieltämättä erinomainen, tosin perunoita olisi saanut lautasella olla enemmän. Kastikkeen mieto vaniljanmaku sopi kalalle erinomaisesti. Aion lähettää aiheeseen liittyen sähköpostia ravintolalle – kun tarjolla on monta eettistä vaihtoehtoa kuten mm. hauki, ahven ja kuha, en ymmärrä miksi ruokailijoille pitää tarjoilla uhanalaista kalaa.

Jälkiruuaksi nautiskelin paikallista jälkiruokaviiniä eli Pöltsamaa Kuldnea, joka on makea omenaviini. Ja ei, tällä viinillä ei ole mitään tekemistä Marlin hedelmäviinien kanssa. Maku on melko samankaltainen kuin vaaleissa, makeissa rypäleviineissä lukuun ottamatta mietoa omenanmakua. Pöltsamaa Kuldnea löytyi myös Kaubamajan ruokaosastolta. Hinta oli enemmän kuin kohtuullinen – n. 3,3 euroa/pullo (0,5 litraa).

Chocolaterie Pierre

Lasillinen jälkiruokaviiniä ei vielä tyydyttänyt makeanhimoa. Niinpä siirryimme Ribeä lähes vastapäätä sijaitsevaan Chocolaterie Pierreen viimeistelemään aterian suklaalla. Pierre on ihana, vanhoilla huonekaluilla sisustettu, tunnelmallinen kahvila, joka on erikoistunut suklaaherkkuihin. Hinnat ovat eittämättä maan yleiseen hintatasoon nähden suolaiset, mutta paikka on siitä huolimatta myös paikallisten suosiossa. Ihanan miljöön lisäksi myös suklaaherkut ovat taivaallisia.

Must Lammas

Lounasta söimme sympaattisessa Must Lammas ravintolassa, joka on kaukaasialainen ravintola vanhan kaupungin pikkukadulla (Sauna 2). Must Lampaassa on aina hyvä palvelu ja maistuvaa ruokaa. Seuralaisten valinnat eivät tällä kertaa osuneet nappiin, mutta itse voin suositella listalta mm. gruusialaista papusalaattia, tabule salaattia, gruusialaista juustopiirasta, lohikebabia sekä valkoviinissä haudutettua lohta rusinoiden ja luumujen kera. Lohi ja luumut kuulostavat ehkä eksoottiselta yhdistelmältä, mutta maku oli niin hyvä, että voisin kokeilla tätä kotonakin, vaikken olekaan suuri lohen ystävä.

Limoncello

Sunnuntain lounaan nautimme jälleen Vene-kadulla, tällä kertaa Limoncello-ravintolassa, joka, kuten nimestä voi päätellä, tarjoilee italialaista ruokaa. Kokemus jätti hieman kylmäksi – palvelu oli hymytöntä ja ruoka keskinkertaista. Listalta löytyi limoncello-liköörillä höystettyjä erikoisuuksia, joita kukaan seurueestamme ei testannut. Seuralaiseni valitsivat makutestin perusteella annokseni, eli ravioleja  mustatryffeli-pähkinäkastikkeessa, pöydän parhaaksi, mutta omaan makuuni tryffeli maistui kastikkeessa liikaa.