Maistoin panzanella-salaattia ensimmäinen kerran juurikin Toscanassa Italiassa, mistä tämä salaatti on kotoisin. Ostin herkkua mukaan kauppahallista ja nautin sen ulkona auringonpaisteessa – täydellistä!

Törmäsin salaattiin uudestaan Celia Brooks Brownin Uusi kasviskeittiö -kirjassa. Reseptistä syntyy lähes yhtä hyvää salaattia kuin Italiassa syömäni herkku, mutta Suomesta saatavat raaka-aineet eivät valitettavasti ole samaa tasoa kuin Italiassa.

Ohjeeseen on tarkoitus käyttää makeita, auringon kypsyttämiä ja hieman ylikypsiä tomaatteja, mutta Suomessa tomaatit ovat varsinkin talviaikaan usein raakoja ja joka tapauksessa hieman mauttomia ja kitkeriä. Niinpä käytän salaattiin aina kokonaisia purkkitomaatteja, joiden maku ei kyllä valitettavasti vastaa italialaisia herkkutomaatteja.

Ohje (4-6 annosta):
2 punaista paprikaa
2 keltaista paprikaa
500 g kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
4 rkl punaviinietikkaa tai 2 rkl balsamiviinietikkaa
2 valkosipulinkynttä murskattuna
rouhittua mustapippuria
1 ¼ dl oliiviöljyä
2 rkl kapriksia
75 g oliiveita
1 pieni päivän vanha ciabatta-leipä reilun kokoisina kuutioina
nippu tuoretta basilikaa revittynä

Puolita paprikat ja poista niistä siemenkodat sekä siemenet. Grillaa paprikoita kuumassa uunissa grillivastusten alla, kunnes paprikoiden pinta muuttuu ruskeaksi ja kupruilee (n. 10-15 minuuttia). Laita kuumat paprikat hetkeksi muovipussiin.

Raaputa paprikoista kuori pois ja paloittele paprikat. Paloittele tomaatit pieniksi kuutioiksi ja laita ne liemineen salaattikulhoon. Lisää joukkoon murskattu valkosipuli, mustapippuri, viinietikka ja oliiviöljy. Sekoita hyvin. Lisää joukkoon kaikki muut ainekset ja sekoita. Anna maustua vähintään tunnin ajan ennen tarjoilua.

Alkuperäisen ohjeen mukaan salaattiin tulee mustia oliiveja, mutta kun kuulin että ne saavat värinsä lipeästä, siirryin käyttämään vihreitä oliiveita, joista muutenkin pidän enemmän kuin mustista. Jos käytät jotain muuta leipää kuin ciabattaa, huolehdi siitä, että leipä on riittävän kiinteää ja rapeakuorista. Muussa tapauksessa se muuttuu taikinamaiseksi tomaattikastikkeen ja oliiviöljyn seassa.