Uunissa paahdetut punajuuret ovat hyviä, siitä ei pääse mihinkään. Ei myöskään siitä, että feta sopii loistavasti punajuuren seuraksi. Tämä ohje on tarttunut reseptirepertuaariini aikanaan Trendi-lehdestä. Alkuperäinen ohje on aikojen saatossa hukkunut ja löytyy nykyään ainoastaan pääni sisältä – todennäköisesti hieman muuttuneena alkuperäisversioon nähden.

Ohje:
Raakoja punajuuria syöjien määrän mukaan (2-3 punajuurta/hlö)
1 paketti fetaa (mielellään sitä aitoa kreikkalaista)

juoksevaa hunajaa
oliiviöljyä
suolaa

Yrttipesto:
1 nippu tuoretta persiljaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi

Kuori ja lohko punajuuret suupalan kokoisiksi. Laita ne uunivuokaan ja sekoita joukkoon loraus oliiviöljyä, hunajaa sekä suolaa. Paista 200-asteisessa uunissa 1h-1h 15 min. kunnes punajuuret ovat kypsiä. Sekoita punajuuria välillä, jotta ne eivät tummu pinnalta liikaa.

Sillä aikaa kun punajuuret ovat uunissa, valmista yrttipesto: Soseuta persilja, valkosipuli ja oliiviöljy sauvasekottimella tahnaksi.

Ripottele murennettu feta punajuurten päälle. Kaada fetan ja punajuurten päälle lopuksi yrttipesto ja tarjoile lämpimänä. Nauti!