Coronita on uusi ravintola/baari Helsingissä Annan- ja Simonkadun kulmassa. Löysimme netistä tarjouskupongit ravintolaan, jolla saimme kuusi mezeä hintaan 9.90 euroa / hlö. Hinta olikin juuri passeli annokselle, josta kukaan seurueestamme ei olisi ollut halukas maksamaan enempää.

Coronitan miljöö on kummallinen. Ravintola on oikeastaan kuntoklubi Fressiin kuuluva eli ikkunoissa on Fressin teipit ja ravintola toimii kuntoklubin yhteydessä. En ole varma, sopiiko herkuttelu ja viinin tissuttelu kuntosaliympäristöön kovinkaan hyvin. Tai oikeastaan olen – ne eivät sovi sinne. Ymmärtäisin smoothie- tms. terveysbaarin, mutta ruokaravintola ja baari kuntosalin yhteydessä on konseptina kummallinen. Joidenkin mielestä konsepti on ilmeisesti toimiva, koska Coronitalla on Naamakirjassa yli 2000 fania. Hurjaa.

Mutta asiaan eli ruokaan. Ruokalista kieltämättä oli osittain terveysvaikutteinen, esim. hampurilainen tarjoillaan ilman vehnäsämpylää, salaattiin kiedottuna. Ei hiilareita! Eli ei mitään hyvää. Boring. Mezet olivat ympäristöön nähden yllättävän hyviä. Seuralaiset eivät ylistäneet niitä taivaisiin, mutta itselleni ne maistuivat oikeinkin hyvin. Annokset olivat kuitenkin todella pieniä eli kuuden mezen annos oli varsin passeli, ja tilaa jäi vielä erinomaisen hyvin jälkiruuallekin. Jälkkärit nautimme kuitenkin muualla, koska ravintolassa ei ensinnäkään ollut jälkiruokalistaa.

Oma annokseni koostui näistä mezeistä: Hummus ja talon leipä, Ohra tabouleh, Batata Hara, Halloumi Heaven, Paahdettuja punajuuria ja Savukala mousse. Hummusta lukuun ottamatta kaikki oli oikein maistuvaa. Ruuan hinta-laatusuhde ei kuitenkaan ollut kohdallaan. Mezet maksavat normaalihintaisina 4,5 euroa/kpl. Vertailun vuoksi Ravintola Juuressa, jonka luokittelen fine dining -ravintolaksi, sapas-annokset maksavat 4,3 euroa/kpl. Ja ovat sen verran kookkaita, että ateriaksi riittää hyvin 4-5 sapasta. Ravintolan miljöö on myös hieman toista luokkaa, kun Coronitassa. Tarjouskupongilla Coronitan meze-lautanen oli oiva valinta - muutoin kehottaisin välttämään paikkaa, ellet ole inspiroitunut herkuttelemaan ja viettämään iltaasi kuntosaliympäristössä.