sunnuntai, 29. huhtikuu 2012

Rocky Road Fudge

En yleensä ole suuri toffee-makeisten ystävä, mutta tässä herkussa toffeen maku on mukavan mieto, ja se sopii ihanasti yhteen muiden ainesosien kanssa. Myös tämän makeisen sattumat ovat ihania. Voisin syödä näitä kerralla vaikka ohjeen mukaisen annoksen tuplana! Makeiset on todella helppo valmistaa ja ne ovat todennäköisesti hitti esimerkiksi lastenkutsuilla, mutta sopivat myös aikuisempaan makuun.

Ohje on peräisin Helsingin työväenopiston Amerikkalaiset leivonnaiset -kurssilta, jonka opettajana toimi Janni Vanhanen.

Ohje:
¾ dl kondensoitua maitoa
100 g tummaa suklaata
1 rkl voita tai margariinia
pähkinöitä ja minivaahtokarkkeja (sekaan sopivat myös esim. rusinat ja suolapähkinät)

Sulata suklaa kondensoidun maidon ja margariinin kanssa pinnoitetussa kattilassa miedolla lämmöllä sekoitellen. Anna jäähtyä kunnolla huoneenlämmössä (muussa tapauksessa vaahtokarkit sulavat massan sekaan). Sekoita massaan oman makusi mukaan pähkinöitä rouhittuna sekä minivaahtokarkkeja. Jos et löydä pieniä vaahtiksia, pilko isot vaahtokarkit sopivan kokoisiksi ennen kuin sekoitat ne massaan.

Kaada massa pieneen, leivinpaperilla vuorattuun vuokaan tai esim. syvälle lautaselle, tasoita pinta ja anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti. Paloittele sopiviksi suupaloiksi ja nauti! Säilytä fudge jääkaapissa.

Netistä löytämäni vinkin mukaan kondensoidun maidon voi pakastaa noin kolmen kuukauden ajan, joten siirsin omat jämäni pakkaseen. Ohjeen mukaiseen määrään kuluu n. 1/4 maitotölkistä.

tiistai, 10. huhtikuu 2012

Kookos–limekuppikakut (V)

Maistoin näitä ihania kuppikakkusia ensimmäistä kertaa Kasviskekkerit-tapahtumassa. Ne olivat niin hyviä, että pakkohan niitä oli kotonakin tehdä. En edes yleensä pidä kookoshiutaleista, mutta tähän herkkuun ne sopivat mainiosti.

Ohje mukailee kirjan Vegan Cupcakes Take Over the World: 75 Dairy-Free Recipes for Cupcakes that Rule (Moskowitz, Romero 2006) ohjetta. Ostin kirjan vastikään omaan kirjahyllyyni ja tulen varmasti leipomaan sen ohjeilla lähiaikoina lisää – sen verran houkuttelevia kuvia ja reseptejä siitä löytyy!

Ohje (6 isoa kuppikakkua):

1 dl rypsi- tai oliiviöljyä
1 dl sokeria
3 dl kookosmaitoa
1 tl vanilja-aromia
1 raastettu limen kuori
2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
3 dl kookoshiutaleita

Kuorrutus:
50 g vegaanista margariinia (Keiju)
1 tl vanilja-aromia
1 limen mehu
1 tl raastettua limenkuorta
4–8 dl tomusokeria (itse laitoin n. 3 dl, jolloin kuorrutteesta ei tule niin makeaa – sokerin määrää vähentämällä kannattaa kuitenkin huomioida, että kuorrute jää sitä löysemmäksi, mitä vähemmän sokeria käyttää)
(0,5 dl kookosmaitoa)

Sekoita kulhossa keskenään jauhot, ruokasooda, leivinjauhe ja suola.

Sekoita toisessa kulhossa öljy sokeriin ja lisää sitten joukkoon kookosmaito, vanilja ja limen kuori. Kaada toisen kulhon sisältö kuivien jauhojen sekaan ja sekoita kunnes seos on tasaista. Lisää kookoshiutaleet ja sekoita jälleen tasaiseksi.

Vuoraa muffinssipellin kolot paperivuoilla. Täytä vuoat tasaisesti, n. 2/3 täyteen. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Jäähdytä ja tee sillä välin kuorrute.

Vatkaa margariini notkeaksi. Lisää vanilja ja kookosmaito. Sekoita. Lisää tomusokeria hiljalleen ja vatkaa pehmeäksi ja tasaiseksi. Jos seos vaikuttaa liian kuivalta, lisää ruokalusikalla hieman kookosmaitoa, kunnes seos on sopivaa, tarpeeksi jähmeää pursotettavaksi. Kuorruta kuppikakkuset..

maanantai, 2. huhtikuu 2012

Banaani-toffeepalat (V)

Näiden leivonnaisten ohje on peräisin Animalian juhlaleivoskilpailusta, jossa etsittiin Animalian käyttöön herkullista vegaanista leivonnaista. Kilpailuun saapuneista parhaista ohjeista on kerätty reseptivihko, jonka herkut näyttävät varsin houkuttelevilta. Olen jo aiemmin päässyt maistamaan neljän pähkinän leivosta, joka valikoitui kilpailun voittajaksi, ja nyt vuorossa on toinen resepti kilpailun sadosta.

Banaani-toffeepalat ovat varsin maukkaita ja teen niitä varmasti uudemmankin kerran. En ole juuri koskaan onnistunut suklaakuorrutteissa – ne kun tuppaavat yleensä näyttämään lopputuloksessa vähemmän kauniilta - mutta tämän ohjeen kuorrute onnistui hyvin ja leivoksesta tuli varsin näyttävä. Leivonnaisessa maistuu banaanin ja toffeen lisäksi myös maapähkinävoi, joka ei dominoi liikaa muita makuja vaan sopii kokonaisuuteen loistavasti.

Ohje (20X20 cm vuoallinen):

Pohja:
75 g margariinia (sininen Keiju)
1 dl täysruokosokeria
1 kypsä banaani soseena
2 dl täysjyvä- tai tavallisia vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,25 tl vaniljaa tai 1 tl vaniljasokeria

Pähkinäkreemi:
2 dl kauravispiä tai muuta vaahtoutuvaa kasviskermaa
1 dl maapähkinävoita

Toffeekastike:
2 dl kaurakermaa
1 dl täysruokosokeria
2 rkl margariinia

Suklaakuorrute:
0,5 dl kaurakermaa
75 g tummaa suklaata
(vaihtoehtoisesti voit käyttää kaurakerman sijasta kauramaitoa, jolloin suklaata on lisättävä joukkoon n. 100g, jotta seos ei ole liian juoksevaa)

Voitele n. 20X20 cm uunivuoka. Lämmitä uuni 200 asteeseen. (Voit vuorata vuoan myös leivinpaperilla, jolloin kakun kumoaminen kypsänä on helpompaa. Muista voidella leivinpaperi.)

Valmista toffeekastike. Mittaa kattilaan kaurakerma ja sokeri. Kuumenna sekoittaen, kunnes sokeri on sulanut. Keitä sekoittamatta, kunnes seos on tummentunut ja paksuuntunut, noin 15-20 minuuttia. Sekoita margariini joukkoon ja jäähdytä kastike.

Valmista pohja vaahdottamalla margariini ja sokeri. Lisää soseutettu banaani ja loput ainekset (sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon ennen kuin lisäät jauhoseoksen mukaan taikinaan). Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina tasaisesti vuokaan ja paista uunin keskitasolla 15-20 minuuttia. Jäähdytä kakku ja kumoa se vasta kokonaan jäähtyneenä.

Tee pähkinäkreemi vatkaamalla kerma ja maapähkinävoi kuohkeaksi tahnaksi.

Kuumenna suklaakuorrutetta varten kaurakerma. Paloittele kaurakerman joukkoon suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut.

Levitä jäähtyneelle pohjalle ensin toffeekastike, sitten pähkinäkreemi ja päällystä lopuksi suklaakuorrutteella. Leikkaa pohja leivoksiksi kuumaan veteen kastetulla terävällä veitsellä.

perjantai, 23. maaliskuu 2012

Pähkinäinen bataattisosekeitto (V)

Tämä keitto on varsin tuhtia syötävää ja vie taatusti nälän mennessään. Currytahna tuo keittoon pientä tulisuutta, joka lämmittää mukavasti, kun maassa on vielä lunta ja aurinko ei lämmitä täydellä teholla. Ohje mukailee tätä reseptiä.

Ohje (6 annosta):
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaista currytahnaa (tai maun mukaan)
½ tl kanelia
1 keskikokoinen punasipuli kuorittuna ja hienoksi paloiteltuna
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 keskikokoinen bataatti kuorittuna ja paloiteltuna
1 iso keltainen paprika paloiteltuna
1 tlk keitettyjä kidneypapuja
kasvislientä
0,5 dl maapähkinävoita
1 limen mehu
2-3 tl ruokosokeria
Tarjoiluun esim. tuoretta persiljaa

Kuumenna öljy isossa kattilassa. Lisää currytahna ja kaneli ja paista minuutin ajan. Lisää sipuli, valkosipuli, bataatti sekä paprika. Paista kasviksia 5-7 minuuttia välillä sekoittaen.

Lisää joukkoon kasvislientä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Sekoita joukkoon myös maapähkinävoi.

Keitä kasviksia miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat kypsiä (n. 25-30 minuuttia). Lisää joukkoon limen mehu ja sokeri. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää sen jälkeen joukkoon huuhdotut kidneypavut. Lämmitä keitto lähelle kiehumispistettä. Tarjoile esimerkiksi tuoreen persiljan kera.

tiistai, 20. maaliskuu 2012

Arlan Kadett-luomujuusto

Jos ostan maitotuotteita, käytän aina luomua, jos suinkin mahdollista. Arlalta on hiljattain tullut kauppoihin kattavasti uusia luomumaitotuotteita mukaan lukien Kadett-luomujuusto, joka olisi varmasti muuten ollut maukasta, mutta valitettavasti juusto oli kauttaaltaan valkoisen homeen peitossa, kun avasin paketin. Yleensä ko. hometta kertyy juustoihin vasta siinä vaiheessa, kun paketti on ollut avattuna pidemmän aikaa.

Höyläsin homeen pois, mutta sitä kertyi juuston pinnalle uudestaan varsin nopeassa tahdissa. Juusto ei maistunut yhtä pahalta kuin haisi, mutta kädet haisivat kamalalta sen jälkeen, kun juustoon oli koskenut. Olisin kaiketi voinut palauttaa juuston kauppaan, mutta päädyin lähettämään siitä palautetta Arlalle.

Sain nopeasti vastauksen, jossa pahoiteltiin tapahtunutta ja todettiin, että home on yksi juuston yleisimmistä laatuongelmista, jota valitettavasti esiintyy tuotteissa silloin tällöin. Hyvityksenä Arlalta lähetettiin 15 euron arvoinen tuotekuponki, jolla sain ostaa Arlan tuotteita myyvistä elintarvikeliikkeistä vapaavalintaisia merkin tuotteita. Hyvitys oli kaksinkertainen juuston hintaan nähden, joka muistaakseni maksoi noin seitsemän euroa.


Kuva: arlaingman.fi

Hyvityskupongilla ostin uuden Kadett-juuston, Arlan uutta maustamatonta luomujukurttia, luomusinihomejuustoa sekä God Morgon –tuoremehua. Arla on hyvä esimerkki siitä, että kuluttaja unohtaa virheellisen tuotteen/palvelun ja tulee hyvälle mielelle, kun virhe hyvitetään. Kirjoitukseni pointti ei siis ole se, että Arla myy homeisia juustoja vaan se, että yritys osaa hyvittää tapahtuneet virheet asiakkailleen. Olin enemmän kuin tyytyväinen saadessani hyvityksen tuplana siihen nähden, mitä olin pilaantuneesta elintarvikkeesta alun perin maksanut.

Monet yritykset voisivat ottaa tästä oppia. Varsinkin ravintoloilla on parantamisen varaa siinä, miten asiakkaita kohdellaan, kun ruoka ei täytä odotuksia tai asiakas joutuu odottamaan palvelua ja ruokaa kohtuuttoman kauan. Kun asiasta huomauttaa, vastineeksi saa yleensä pahoittelun ja päälle mahdollisen selittelyn siitä, että osa keittiöhenkilökunnasta on sairaana tai ”meillä on niin täyttä tänään”. Tämä on toki inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta minua asiakkaana se ei varsinaisesti kiinnosta. Minua kiinnostaa se, miten tapahtunut virhe hyvitetään.

Asiakaslähtöiset ravintolat tarjoavat asiakkaalle vastaavissa tilanteissa esimerkiksi jälkiruuan tai lasillisen viiniä. Lopputulema on se, että asiakas todennäköisesti lähtee ravintolasta tyytyväisenä, vaikka onkin joutunut odottamaan ruokiaan kohtuullista pidempään. Jos ravintolan vastine sen sijaan on vähättelevä anteeksipyyntö, asiakas ei välttämättä palaa ravintolaan toista kertaa ja muistaa mainita asiasta myös ystävilleen. Nämä ovat markkinoinnin ja asiakaspalvelun perusasioita, jotka jokaisen yrityksen tulisi hallita, mutta valitettavasti totuus on yleensä toinen.